SOCIAL MEDIA

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Onko oikein tehdä bisnestä toisen surulla


Kuinka monta kertaa omaiset ovat tahtomattaan saaneet lukea tai kuulla elämänsä vaikeimmista päivistä mediasta. Monilla lukijoilla tuntuu olevan myös oma mielipiteensä asiasta josta eivät kuitenkaan tiedä mitään muuta kuin sen jonka media kertoo.

Voi olla niinkin, että olet lupautunut tällaiseen. Olet halunnut antaa esimerkiksi haastattelun, mutta sitä käytetäänkin tahallaan väärin.

Missä helvetissä on inhimillisyys.

Moni on kertonut omia kokemuksiaan rankoista aiheista ja yleensä vieläpä siksi koska tahtovat antaa tukensa vertaisille. Olen niin monta kertaa todistanut tällaista tilannetta jossa häikäilemättä käytetään hyväksi ihmisten surua ja hyvää tahtoa kertoa omasta rankasta kokemuksesta.

Jälkeenpäin ollaan menty muuttamaan tekstiä ja vääristelemään asioita. Tekstin sisältö on saatettu sijoitella niin, että se antaa täysin erilaisen kuvan kuin itse olisit halunnut.

Tv-haastatteluissa on saatettu pätkiä haastattelua tai sijoittaa se todella törkeästi, esimerkksi pieneksi pätkäksi ohjelman loppuun. Ja kuitenkin ohjelmaa on saatettu mainostaa juuri tällä rankalla ja surullisella tarinalla joka kuitenkin onkin juuri se joka jätetään todella pienelle huomiolle.

Onko moraalisesti oikein käyttää hyväksi toisen hätää tai surua. Ei helvetissä ole. 
Millaiset ihmiset tähän pystyvät? Kuinka kylmiä ihmiset voivat olla toisilleen rahan kiilto silmissä.

Moni muistaa tv-ohjelman joka käsitteli eri jaksoissaan mm. Suomessa tapahtuneita onnettomuuksia. Kuinka omaiset olivat toivoneet ettei yhtä jaksoista esitettäisi tv:ssä koska se repii syvät haavat jälleen auki. Onnettomuudessa oli kuollut monien lapsia.  Ei auttanut omaisten suru asiaan vaan kyseinen jakso näytettiin, sitä mainostettiin laajasti niin tv:ssä kuin muuallakin mediassa. 

Eikö mikään ole pyhää.

Moni sanoo, että kun annat jotakin julkiseksi niin pitäisi myös kestää siitä tuleva kommentointi ja aiheen uudelleen käyttö.

Se, että joku käyttää toisen asiaa niin surutta omaa etuaan ajatellen on kuitenkin enemmän kuin väärin. Tällaista käytöstä en todellakaan sulata. 
Joiltakin tuntuu inhimillisyys kadonneen totaalisesti.

Tällainen käytös kertoo heidän heikkoudestaan, moraalittomuudesta ja totaalisesta kusipäisyydestä.

Arvostan heitä jotka jaksavat kertoa omista vaikeista asioistaan antaakseen tukea muille.
Toivon, että heistä jokainen tulee kohdelluksi niinkuin toivoisit itsekin tulevasi heidän kengissään.

Useimmiten näistä joku muu käärii rahat omaan taskuunsa kuin asianomainen, mutta se, että miten onkin juuri se toinen juttu. Sen voi ehdä vain omaa etuaan ajatellen, euron kuvat silmissä tai toista kuunnellen ja kunnioittaen.

-Marjut-


Tykkää facebook sivuistani:
Art LilyKristin I M.Hartikainen

Seurata voit myös intagramissa. Sinne päivitän enemmän reaaliaikaisia tapahtumia.
@m.hartikainen

Youtube:
youtube / Art LilyKristin I M.Hartikainen







Lähetä kommentti