SOCIAL MEDIA

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Sain antaa pienen lahjan pienelle pojalle. Kohtaamisia vertaisten kanssa.


Aiemmin mainitsinkin että maalauksiani oli esille syyskuun ajan Ylöjärvellä. Eräs äiti oli niitä käynyt katselemassa pienen poikansa kanssa. Poika oli toistamiseen reagoinut vahvasti juuri tähän pieneen pingviini maalaukseen ja se oli herättänyt hänessä paljon tunteita.

Tämä äiti ottikin minuun yhteyttä ja kertoi heidän käynnistään tuolla maalausten luona. 
Hän kertoi myös että on menettänyt kaksi lastaan sekä miehensä, oli vähällä itsekin kuolla. 
Tämä onnettomuus tapahtui vuonna 2003. 


Tämä pieni poika on hänen ja hänen nykyisen miehensä kauan odotettu lapsi. 
Äiti myös tiedusteli olisiko tämä kyseinen maalaus myytävänä ja minkä hintainen se 
mahdollisesti olisi.

Ei. En halunnut myydä maalausta heille. 
Kysyinkin saisinko antaa tämän maalauksen lahjana heidän pojalleen.
Paras vastalahja oli saada antaa tämä pienikin ilo tälle pienelle pojalle ja hänen perheelleen.


Kerroin heistä myös miehelleni ja meidän lapsille. He tulivat mukaan tapaamiseen. Meidän neiti askarteli pienen pupun viemisiksi pojalle. Vertaistuki on myös lapsille todella tärkeää. Tiedostaa että muitakin perheitä voi kohdata suuri suru. Nämä ovat myös niitä elämän tarinoita jotka nostavat meitä tukevammin jaloilleen, antavat uskoa että elämä näyttää vielä kauneintaan näiden 
suurimpien menetysten jälkeenkin.



Kiitos teidän perheelle. Oli ihana tavata teidät, kuulla teidän tarinaa, vaihtaa tuntemuksia ja ajatuksia nyt ja varmasti jatkossakin.
Ehkä meidän pienet Enkelit ovatkin tavanneet toisensa siellä jossain 💕👼



-Marjut-




Seuraa blogiani facebookissa Tästä

Sekä instagramissa Tästä







2 kommenttia :