SOCIAL MEDIA

maanantai 31. joulukuuta 2018

Miltä näytti vuosi 2018 + luetuimmat postaukset


Jälleen tähänkin vuoteen on mahtunut paljon. 
On asioita joita olen jakanut teidän kanssa blogissani, on paljon asioita jotka eivät koskaan päätyneet blogiin asti.

Nyt voisi olla hyvä aika palata tämän vuoden tapahtumiin ja aiheisiin joista olen kuluneen vuoden aikana teille kirjoitellut ja mitkä aiheet ovat olleet tämän vuoden luetuimpia postauksia.



Elämä on helpottunut monin tavoin leikkauksen ansioista ja olen saanut elää normaalia arkea ilman kovia kipuja jotka rajoittivat normaalia liikkumista. Tämä on ollut yksi parhaimpia käännekohtia tänä vuonna. Nämä asiat halusin jakaa teidän kanssa koska silloin kun itse yritin etsiä tietoa tästä kyseisestä ongelmasta, en sitä löytänyt. Kirjoitusten myötä olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä joilla on samanlaisia vaivoja. Kokemuksen jakamisesta on ollut apua myös muille.

Luetuimpiin aiheisiin myös kuuluu meidän perheen surun käsittely. Olen avoimesti kirjoittanut kolmannen lapsemme kuolemasta, elämästä sen jälkeen ja kuinka käsittelemme surua itse sekä lasten kanssa. Aiheesta olen antanut kolme haastattelua eri medioille. Kirjoittaminen on ollut itselleni terapeuttista ja siten olen myös työstänyt surua. 

Aihe on monin tavoin vaikea. Se on aihe josta kukaan ei toivoisi joutuvansa koskaan puhumaan. Raskainta siitä on puhua tietenkin omakohtaisena kokemuksena. Vertaistuki on ollut yksi iso osa surun käsittelyssä ja olen saanut paljon muilta vertaisilta. Nyt on ollut minun aikani antaa myös muille oma tarinani.

Viime heinäkuussa lapsemme kuolemasta ja syntymästä tuli kuluneeksi neljä vuotta. Tästä kirjoitin postauksen Tasan neljä vuotta lapseni kuolemasta. 


  Yksi tämän vuoden haastatteluista annoin Ilta-Sanomille: Haastattelu Ilta-Sanomille. Lapsen kuolema ja surun käsittely yhdessä perheenä.

Luetuimpien joukkoon mahtui myös postaus:

Vuoteen on mahtunut myös menetyksiä ja tänä vuonna menetin yhden läheisimmästä ihmisistä elämässäni. Mummuni on hoitanut kun olin lapsi, ollut tukena eri elämänvaiheissa ja tilanteissa. Kun menetin lapseni, hän on ollut yksi niistä jolta sain vertaistukea. Hän ymmärsi, tiesi tarkalleen mitä minä tunsin. Hän muisti myös enekelilastani jokaisena jouluna ja syntymäpäivänä. Koskaan hän ei unohtanut, että meillä on neljä lasta.

Aiheesta kirjoitin postauksen Kuolema kosketti jälleen



Tämän vuoden matkailusta on ollut iloa myös lukijoille ja tässä muutama postaus meidän matkailusta:




Tänä vuonna juhlittiin meidän esikoisen 9v syntymäpäiviä sekä tyttöjen 6v ja 3v päiviä.



Vietimme mieheni kanssa helmikuussa kuudetta hääpäivää ja pääsimme pitkästä aikaa viettämään aikaa vain kahdestaan.  Eka kerran 5 vuoteen miehen kanssa kahden


Vuoteen on mahtanut hurjan paljon muutakin, mutta tässä muutama ote vuoden 2018 tapahtumista ja luetuimmista postauksista. 


Kiitos kaikille lukijoilleni tästä vuodesta. 
Tehdään ensi vuodesta vähintäänkin yhtä hyvä.

Mukavaa uutta vuotta 2019!

-Marjut-

Seuraa blogia facebookissa:

Seurata voit myös instagramissa:

Instagram tililläni on nyt myös ARVONTA käynnissä 15.1.2019 asti!


YouTube:

Lähetä kommentti