SOCIAL MEDIA

torstai 13. joulukuuta 2018

Säästä rahaa ja luontoa. Ekologisempi joulu pienillä valinnoilla.


Joulu on kuluttamisen juhla-aikaa. 
Useimmat meistä tuskailevat etenkin jouluna kertyvää tavaranpaljoutta.
Voit kuitenkin vaikuttaa siihen asiaan hyvin paljon omilla valinnoilla.

Nykyään lahjojen määrää tärkeämmäksi arvoksi nousee laatu ja sen tarpeellisuus. Varmasti jokainen valitsee mielummin laadukkaan ja kestävän tuotteen kuin hetken kestävän ja huonolaatuisen. Tiedän kuitenkin paremmin kuin hyvin myös sen ettei siihen aina yksinkertaisesti ole varaa. Välillä vain on valittava se edullisempi vaihtoehto vaikka riskinä on huonompi laatu. 

Monesti olen kuullut sanonnan ettei köyhällä ole varaa valita huonolaatuista, mutta tosiasia vain on se, että ilman rahaa on turha haaveilla siitä paremmasta vaihtoehdosta. Jokaista ostosta ei voi luotolla ostaa eikä missään nimessä edes kannata. Itse kannatan mielummin elämään omien varojen puitteissa ja ottamaan mahdollista luottoa vain kun on ihan pakko.

Itse suosin lahjojen ostamista tarkkaan harkiten ja mieluiten tarpeeseen.
Lasten toiveita toki kuunnellen. Mielummin pari lelua joilla varmasti leikitään kuin useampi lelu joista lapsi ei välttämättä ole edes niin kiinnostunut. Eli tässäkin kohden laatu korvaa määrän. Laadulla en tarkoita niitä kalleimpia mahdollisia härpäkkeitä vaan juuri sitä, että lapsi on sitä todella toivonut ja mielummin olen ostamatta lahjoja joista lapsi EHKÄ saattaisi pitää.

Meidän lasten toiveet ovat onneksi kohtuuhintaisia ainakin toistaiseksi.
Tietenkin vanhin lapsi joka ei ole toviin pukkiin enää uskonut on myös hyvin perillä siitä mihin todennäköisesti myös perheen varat riittävät.

Tapa myös opettaa lapselle järkevää rahan käyttöä myös joulun aikaan. 
Joulu ei ole syy elää yli varojensa ja olen huomannut, että monen aikuisenkin on vaikea pitää yllä tällaista ajattelutapaa. 
Yksi vaihtoehto on ostaa lahjoja myös käytettynä. Ei todellakaan ole häpeä kierrättää myös jouluna.

Lahjoja voi tehdä myös itse. Aiempina vuosina olen itse tehnyt lahjaksi mm. luonnonkosmetiikkaa.
Useimmilta ainekset löytyvät kotoa jo valmiiksi. Myös leivonnaiset sopivat hyvin lahjaksi aikuiselle. Ne ovat myös kulutustavaraa joten ne eivät jää lojumaan sinne kaapin perukoille.

Lahjan ei tarvitse olla aina varsinainen tavara vaan erilaiset lahjakortit ovat todella hyvä vaihtoehto.
Meidän perheessä yleisimpiä toiveita ovat olleet lahjakortti Hop Lopiin tai Leo´s Leikkimaahan sekä leffaliput. Erilaiset elämykset ovat suosiossa ja vaihtoehtoisesti voit tehdä myös itse lahjakortin.

Tänä vuonna meidän kuusivuotias neiti on toivonut lahjakorttia tiettyyn vaatekauppaan ja toinen vaihtoehto oli puotiin josta voi itse ostaa mm. askartelutarvikkeita. Tällä tavoin myös saaja voi valita juuri ne tarpeeseen tulevat ja itseä kiinnostavat asiat. Lahja on myös opettavainen rahan arvon ja käytön suhteen. Tietty summa kortilla ja joka ostokerran jälkeen kuitista näkee paljon on vielä jäljellä ja miten sekä mihin sen haluaa käyttää.

Toinen asia liittyen lahjoihin on lahjojen paketointi tai itseasiassa se roskamäärä joka aiheuttaa pientä tuskaa jouluisin. Lahjakasseja kierrätän todella paljon eli säästän kaikki ehjät lahjakassit lasten syntymäpäiviltä ja ne käytetään uudelleen. Aiemmin säästin osan lahjapapereistakin esimerkiksi askartelua varten, mutta nyttemmin olen hieman hillinnyt kun edellisiä on vielä jäljellä.

Yksi vaihtoehto on kääriä lahjat sanomalehtiin. Tänä jouluna käytän loput viime vuoden joulupapereista ja loput aion todellakin kääriä sanomalehtiin. Lahjoissa olen käyttänyt usein myös silkkinauhoja jotka voi säästää ja käyttää uudelleen. Paketit ovat trendikkäitä ja ennenkaikkea ympäristöä säästäviä.

Millaisilla valinnoilla sinä teet joulustasi ekologisemman?

-Marjut-

Löydät blogini facebookista:

Seurata voit myös instagramissa:

YouTube:

Lähetä kommentti