SOCIAL MEDIA

maanantai 13. toukokuuta 2019

Äitienpäivä, ristiriitaisten tunteiden päivä



 Äitienpäivä on yksi iloisimmista, mutta myös raskaimmista päivistä vuodessa.
Tunteet ovat hyvin ristiriitaiset. Tähän olen joutunut kuitenkin tottumaan, tekemään päivästä minunlaiseni. Surussa ja sen työstämisessä on kuunneltava itseään välittämättä muiden mielipiteistä, muutoin ei pysty etenemään surussa vaan jää helposti paikoilleen tunteidensa kanssa. Tämä on asia joka on opettanut minulle myös tervettä itsekkyyttä ja paljon. Tässä asiassa kukaan ei voi kävellä ylitseni mielipiteillään tai neuvoillaan. Jokaisella on tapansa, jota kuuluu kunnioittaa.

Lapsen kuolema vei osan minusta, jota kukaan ei pysty paikkaamaan, eikä kuulukaan.
Jokaisella lapsellani on yhtä suuri paikka sydämessäni ja olen yhtä paljon äiti heistä jokaiselle. Vaikka yksi ei ole fyysisesti läsnä, se ei vähennä rakkauttani häneen eikä poista sitä tosiasiaa, että olen myös hänen äitinsä.

Jokaisesta lapsestani olen enemmän kuin kiitollinen. Jokainen heistä on kasvattanut minua äitinä ja ennen kaikkea ihmisenä. He ovat saaneet minut tuntemaan tunteita, joita en voinut uskoa olevan olemassakaan. Kuinka paljon iloa, surua, kiitollisuutta ja pelkoa äitiys on tuonut mukanaan. Sitä ei voi kuvailla, se täytyy kokea. 

Äitiys on näyttänyt minulla kuinka keskeneräinen olen, kuinka paljon syyllisyyttä voin tuntea pienistäkin asioista ja kuinka paljon toisen kipu voikaan sattua myös itseäni. Äitiys on näyttänyt kuinka paljon voin olla valmis tekemään lasteni puolesta, suojelemaan viimeiseen saakka, rakastaa niin paljon, että se jo sattuu.

Istutimme uudet kukat tyttäremme haudalle paria päivää ennen äitienpäivää, mieheni kanssa.
Silloin suru ja ikävä iski kovaa. Purskahdin itkuun katsellessani juuri istutettuja kukkia. Kumpa voisin tehdä paljon enemmän. Mutta vielä koittaa se aika, kun tapaamme jälleen. 


Äitienpäivä aamu alkoi iloisesti, lasten juostessa sänkyyn herättämään, ja halaamaan suukkojen kera, sekä toivottaen hyvää äitienpäivää.  

Pöytä oli katettu aamiaisella sekä miehen ja lasten tekemällä kakulla. Kaikki lasten tekemät kortit ja lahjat olivat kauniisti aseteltu pöydälle. Jokainen oli innoissaan omista lahjoistaan, joita olivat tehneet. Lasten tekemät lahjat ovat parhaimpia. Ne on tehty ajatuksella ja rakkaudella. Niistä näkyy jokaisen oma kädenjälki.

Esikoinen oli käynyt keräämässä valkovuokkoja, mitkä on ollut osa meidän äitienpäivää jo monta vuotta. Hän oli tehnyt myös kauniin kortin ja kirjoittanut siihen todella kauniisti. Vanhin tyttö oli kasvattanut tomaatin taimia ja tehnyt palapelin, johon hän oli piirtänyt ja kirjoittanut äitienpäivä toivotuksen. Kuopus oli kasvattanut päivänkakkaran taimia ja tehnyt pienen suloisen kortin.  

Mieheni muisti minua ruusuin ja hemmotteli koko päivän. 






Lapseni.
Olette kalleimpani nyt ja aina. 
Te olette tehneet minusta äidin, ihmisen joka olen tänä päivänä.
-Äiti-

Jälleen yksi kaunis äitienpäivä takana ja monta muistoa rikkaampana. Tämä olikin jo kymmenes äitienpäiväni.

Kaunista alkanutta viikkoa!



16 kommenttia :

  1. En osaa mitenkään löytää oikeita sanoja siihen suruun minkä kanssa joudut elämään. Iso määrä halauksia ja voimia, jokaiselle päivälle ja vuodelle.

    VastaaPoista
  2. Kyyneleet nousee silmiin aina näistä menetyksistä lukiessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkien tätä kirjoitin. Tunteet taas niin pinnassa tällaisina päivinä etenkin.

      Poista
  3. En pysty edes kuvittelemaan, miten suuren surun keskellä olette eläneet. Onneksi vanhemmat lapset auttavat varmasti jaksamaan arjen keskellä ja elämästä löytyy niitä ilon ja onnen aiheitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli meidän kolmas lapsi ja kuopus syntyi hänen jälkeensä <3 Lapset ovat tosiaan ollut se mikä on pitänyt kiini arjessa ja elämässä, kuten myös mieheni tuki. Elämässä on niin paljon iloa vaikka suurta suruakin on <3

      Poista
  4. Ei löydy sanoja menetyksellenne. Onneksi teillä on kolme ihanaa tervettä lasta ja perhe täynnä rakkautta. Näytti olleen aika täydellinen äitienpäiväkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on vaikea minunkin sanoittaa välillä. Olen kyllä enemmän kuin kiitollinen, että olen nämä kolme rakasta saanut pitää täällä <3

      Poista
  5. Oman lapsen menettäminen on jotain aivan hirveetä, ihan hirveetä. Mäkään en löydä sanoja, muutakuin että erittäin paljon voimia suuren surun keskellä <3

    VastaaPoista
  6. Hyvää kymmenettä äitienpäivää! Minulla äitienpäivä oli neljästoista. Vaikka olen viettänyt jo monta äitienpäivää äitinä ja oman perheen kanssa, niin silti äitienpäivä saa miettimään omaa lapsuutta ja vanhempien eroa sekä sitä miten on nähnyt omaa äitiään harvoin.
    Kauniisti muistatte teidän enkelilasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta, kyllä sitä tulee välillä mietittyä myös kuinka äitienpäivää vietettiin omassa lapsuudessa.

      Poista
  7. Koskettava ja rehellinen teksti. En voi kuin kuvitella. Oot vahva nainen!

    VastaaPoista
  8. Kaunis, koskettava kirjoitus. Oman lapsen menettämisen tuskaa en voi edes kuvitella. Voimia suruun ja mukavaa ja antoisaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista