SOCIAL MEDIA

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Xplora -Turvallinen ensipuhelin lapselle


Kaupallinen yhteistyö:
XPLORA

Moni vanhempi varmasti miettii tälläkin hetkellä, milloin on oikea aika hankkia lapselleen ensimmäinen oma puhelin. Tätä olen paljon miettinyt itsekin ja esikoisen kohdalla päädyimme siihen, että koulun aloitus oli se oikea aika, koska huoli turvallisuudesta oli suuri. Koulumatkalla voi tapahtua kaikenlaista ja tuntui tärkeältä, että lapsi saa vanhempiin yhteyden heti eikä vasta myöhemmin. Se toi myös turvallisuuden tuntua, että itse saan yhteyden lapseeni. Sain ensimmäisenä kouluvuotena lapselta aina viestin tai puhelun siitä, että hän on päässyt koululle asti turvallisesti.

Oma älypuhelin toi myös mukanaan paljon huolta. Osaako lapsi olla valppaana liikenteessä ja muistaako hän säännöt, ettei liikenteessä saa olla katse puhelimessa vaan sen kuuluu olla repussa.
Pysyykö kallis puhelin ehjänä tai tallessa. Meillä ensimmäinen puhelin hajosi kolme viikkoa sen ostamisesta, kun se putosi puroon. Suurin helpotus oli tietenkin, ettei lapsi itse ollut purossa vaan pelkkä puhelin. Olen aina pitänyt tärkeänä opettaa lapselle miten asiat tehdään turvallisesti sen sijaan, että kieltäisin tekemistä ja leikkimistä. Koska lapset tekevät asioita kielloista huolimatta, kun uteliaisuus vie voiton ja silloin ne turvataidot ovat kultaakin kalliimpia.

Älypuhelimet myös avaavat pääsyn kaikkialle internetiin. Porno, väkivalta, nettikiusaaminen sekä vapaa kommentointi ja epämääräiset yhteydenotot ovat myös suuria huolenaiheita. Kuinka voimme suojella lapsiamme kaikelta tältä. Kuinka saamme puhelimen hyödyt ilman näitä haittapuolia.


XPLORA -ranteessa pidettävä matkapuhelin, on suunniteltu erityisesti 4-11 vuotiaille lapsille. Jokainen kellopuhelin on varustettu vanhempien turvaohjelmalla. XPLORA puhelimessa yhdistyy kaikki älypuhelimen hyvät puolet ja siitä on poistettu kaikki ei-toivotut ominaisuudet.


Tässä yhdistyy tärkeimmät ja välttämättömät, kuten puhelut ja tekstiviestit sekä hienostunut GPS-paikannin. Tuotteessa on esiasennettu SIM-kortti ja siihen liittyvä sovellus, joka tekee XPLORA puhelimen hankkimisesta mahdollisimman keskitetyn ja helpon. Liittymän sekä huoltajan sovelluksen käyttö maksaa vain alk.10€ kuukaudessa sisältäen ilmaiset puhelut ja datan käytön Suomen alueella. Sovelluksen kautta vanhemmat myös määrittelevät itse keiden yhteystiedot lasten puhelimiin laitetaan ja niihin voi myös ladata kuvan, joka helpottaa lasta löytämään oikean yhteystiedon ilman lukutaitoa.

Sovelluksen kautta voitte soittaa, lähettää viestejä ja voit paikantaa missä lapsi kulkee. Voit myös asettaa turvarajan, jolloin saat ilmoituksen puhelimeesi mikäli lapsi ylittää rajan. Puhelimessa on myös SOS hätäpainike mikäli lapsesi tarvitsee välitöntä apua ja ilmoittaa tämän sovelluksen kautta vanhemmille.

Puhelin on vedenkestävä ja suunnattu aktiivisille lapsille, joka ei rajoita leikkimistä. 


Meidän lapsille otimme viime viikolla käyttöön nämä XPLORA 3S puhelimet. Ensivaikutelma puhelimista on todella positiivinen. Tuntuvat laadukkailta, rannekkeissa on todella paljon säätövaraa ja sopivat hyvin meidän niin 10 -, 6 -kuin 4 vuotta täyttävällekin.

Lapset oppivat todella nopeasti puhelimen käytön ja voivat myös soitella toisilleen, lehettää teksti-sekä kuvaviestejä. Kuvat yhteystiedoissa helpottavat varsinkin meidän nuorimmaista löytämään oikean yhteystiedon. Paikannin helpottaa huomattavasti huolta ja varsinkin nyt voi olla varmempi, että sovitut rajat ovat lapsen muistissa ja mikäli ei, niin voimme ne käydä läpi uudelleen.

Kun puhelin on ranteessa, se pysyy paremmin myös tallessa. Esikoinen on ollut myös tyytyväinen ranteessa pidettävään puhelimeen, koska etenkin nyt kesäaikaan älypuhelinta on vaikeampi pitää mukana ja paristi jo unohtunutkin jonnekin, kun se on pihapelien ajaksi otettu taskusta pois.

Puhelinkello tuo myös turvallisuuden tuntua, mikäli lapsi sattuisi eksymään. Lapsi olisi helppo paikantaa sovelluksen avulla ja lapseen saisi myös heti yhteyden. Jos perheessä on useammalla lapsella kellopuhelin, sovellus paikantaa heidät kaikki samanaikaisesti.









XPLORA S3 ominaisuudet vielä yhteen koottuna:

- Puhelut
- Viestit- ja ääniviestit, emojit
- Turva-alueet
- Kosketusnäyttö
- Värinäyttö
- 60 tunnin valmiusaika
- Hätäpainike
- GPS-paikannus
- Kamera
- Askelmittari
- Vedenkestävä

Kelloissa on kaksi värivaihtoehtoa.


Palaan vielä myöhemmin XPLORA puhelimiin, ja kerron pidemmän käytön kokemuksista. Mitä ajatuksia sinulle heräsi? Onko teillä ensipuhelin ajankohtainen lähitulevaisuudessa?

Mukavaa alkanutta viikkoa!


Yhteistyössä: www.xplora.fi


15 kommenttia :

  1. En ole tästä aikaisemmin kuullutkaan, mutta kuullostaa erittäin hyvälle. Meille hankinta ei ole vielä ajankohtaista kylläkään vuosiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut kyllä hyvä. Kannattaa pitää tämä mielessä, kun tulee ajankohtaiseksi :)

      Poista
  2. Uusi tuttavuus mutta mielenkiintoinen :) Meillä pojilla on toisenlaiset kellot mutta tää vois toimia nuoremmalla ihan hyvin.

    VastaaPoista
  3. Onpa mielenkiintoinen laite! En oo ajatellutkaan että tämmöinen olisi vaihtoehto. Varmasti kätevä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kätevä ja lapsen helppo käyttää. Eikä pääse hukkumaan, kun on ranteessa :)

      Poista
  4. Tähän törmäsin ensimmäisen kerran ehkä viikko sitten, aiemmin en ollut kuullutkaan. Ja mielenkiintoni kieltämättä heräsi heti. Meillä ei vielä ole ajankohtainen, koska tuo liki 4v on hyvinhyvin vähän ilman vanhempaa ja/tai päiväkotia, joten tarvetta ei ole. Mutta jotain tällaista haluan ehdottomasti sitten kun tulee aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut meidän pienimmällekin hyvä vaikka ei missään ilman vanhempaa olekaan, mutta jos sattuisi vaikka eksymään niin on helppo löytää ja saada yhteys :)

      Poista
  5. Tämähän kuulostaa hyvältä. Ihana, että on tämmöinen vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  6. Oi tollanen vois kyllä olla erittäin kätevä, kunhan lapset vähän kasvavat. Vielä en koe tarpeellisiksi hankkia tuollaisia.

    VastaaPoista
  7. Voiko tällä lähettää ihan puhelimeen viestejä, vai vain sille vanhemmalle kenellä on sovellus asennettuna. Tiedätkö? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi lähettää viestejä ja soittaa ihan puhelimeen myös muillekin. :)

      Poista
  8. Kiitos paljon vastauksesta! Me ostettiin tämä eilen, ja ei osata vielä lähettää viestejä (ääni ja hymiö) muille kuin isälle, jolla on sovellus puhelimessa. Ehkä me opitaan. Vaikuttaa kyllä hyvältä!

    VastaaPoista